Ruokien kuivausta, varusteiden pakkailua, reittiin tutustumista jne.
Muutaman päivän päästä on käsillä yksi tämän talven kohokohdista, eli viikon mittainen hiihtovaellus UKK-puistossa Saariselällä. Valmistautuminen vaellukseen on ollut käynnissä jo pitkään muunmuassa harjoitusvaelluksen muodossa.
Osittain siitä oppineena tai oikeastaan rohkaistuneena aloitin uuden ”harrastuksen” eli ruokien kuivatuksen. Ensin olin aikeissa ostaa kuivurin, mutta vaikka opiskelu onkin ollut elämäni parasta aikaa pitkään aikaan on se myös käynyt kukkarolle jokseenkin reilunlaisesti. Jätin kuivurin toistaiseksi hankkimatta ja tyydyin uunissa kuivaamiseen. Säästö alkaa S:llä. Hidasta ja aikaa vievää hommaa kun uuniin ei järjettömiä mahdu kerralla, joten uuni on ollut viikon lähes yötä-päivää päällä ja sähköyhtiö kiittää. En tiedä sitten kumpi on halvempaa, sähkö vai kuivuri…

Ruoan kuivaaminen jännitti aluksi ollessaan taas yksi uusi juttu, mutta ensimmäisen jauhelihasatsin jälkeen testasin ennallistumisenkin ja hyvältä näytti, joten lisää vaan ja muitakin aineksia uuniin. Nää uudet kokeilut ovat kyllä yksi toisensa jälkeen vahventaneet itseluottamusta ja mukavuusalueelta poistumisen peikko ei niin helposti enää näyttäydy.
Jauhelihaa, peruna-sipulisekoitusta ja broilerin jauhelihaa kuivasin yhteensä noin 8kg ja vielä on kuivattavaa viimeisillekkin päiville. Uunissa on nyt suolakurkkua, jota eräs erätoverini suositteli, sekä ananasta. Enpä olisi tähänkään hommaan ryhtynyt ilman eräperheen kannustusta ja kullan arvoisia vinkkejä. Otin itse kuivattujen ruokien lisäksi jokusen valmiin retkiruoan lähinnä varmistukseksi, että ruokaa varmasti riittää. Yhteen extrapäivään on myös varauduttuva, koska luonto voi olla oikukas ja esim. lumimyrsky sotkisi etenemissuunnitelmat totaalisesti.
Vaikka olen ennenkin pakannut ruokaa mukaani niin, että selviän kaksikin viikkoa sillä mitä kannan mukanani, talvella retkeillessä kaloreita kuluu paljon enemmän kuin kesällä tai syksyllä ja ravinto on vielä merkittävämmässä roolissa. En ole tottunut syömään niin usein ja sellaisia määriä, mitä tämä reissu tulee edellyttämään. Pakkopullaa ja väkisin syömistä on siis tiedossa. Erityisen vaikeaa mulle on nesteytyksestä huolehtiminen…se juomapullo ei vaan kovin herkästi repusta ilmesty käteen ja jos sen kaivankin niin juon kupillisen pahimpaan janoon, kun pitäisi juoda kupillinen kun ei janota ja kaksi kun janottaa. Toinen vaikea asia on kaikenmaailman välipalat, suklaat ja muut etunamukkaat mitä pitäisi vetää ääntä kohti jatkuvasti energian ylläpitämiseksi. Noh koitan ottaa muista mallia 😀

Päivän lounas laitetaan aamulla ennen liikkelle lähtöä ruokatermariin tekeytymään nautittavaksi nopeasti matkalla. Etunamukkaat puolestaan esim povariin tai paidan taskuun, missä ovat lähellä kehoa ja näin pysyvät sulana.
Vesi saadaan maastossa sulattamalla lunta. Lumesta sulatetussa vedessä ei ole mitään ravinto- ja hivenaineita ja tätä varten otan Foreverin Argi+ jauhepusseja matkaan ja sekoitan juomaveteen aamulla. Pussista saa päivittäisen annoksen lähes kaikkia vitamiineja, sekä L-Arginiinia, joka auttaa jaksamaan pitkän päivän. Tuote on mulle entuudestaan tuttu ja tiedän, että se jeesaa. Vesi sulatetaan illalla ja laitetaan kiehuvana termariin näin saadaan aamulla nopeasti kiehautettua vedet uudestaan. Samalla täytetään kuumalla vedellä myös juomapullo, jonka voi ottaa yöksi makuupussiin halailtavaksi lämmikkeeksi, edellyttäen että on kunnolla tiivis, eikä falskaa.
Lumen sulatus vaatii myös jokseenkin paljon keittimen käyttöä. Mulla on Trangia kaasupolttimella, joka ei ole välttämättä se paras mahdollinen, koska kaasun kanssa kovilla pakkasilla on ongelmansa, mutta sillä aion pärjätä. Onhan mulla talvikaasua ja tein vielä vanhasta makuualustasta ”hupun” kaasupullolle, jonne saa vielä tarvittaessa vaikka kädenlämmittimen sisälle kaasupulloa lämmittämään. Samanlaisen ”hupun” saivat termarit. Ei ne kauniit ole, mutta mukavammat käsitellä ja toivottavasti pitävät aavistuksen pidempään lämmön sisällään.

Kaiken kaikkiaan varustelista on tälläiselle vaellukselle melko pitkä. On jos jonkin moista rompetta. Oleellisimpia talviretkeilyssä tarvittavia varusteita on muunmuassa teltan talvikiilat, lapio, harja lumen teltan päältä harjaamista varten, aurinko-ja myrskylasit, routamatto teltan pohjalle, ahkio tottakai suksien lisäksi, tuulenpitävä pääliasu hiihtämiseen, naskalit, paksu esim. toppatakki tauoille ja leiriin, varahuovat saappaisiin tai toiset kengät leiriin, pieni kylmälaukku on kätevä pitääkseen kauemmin esim. varavirtalähteet jne lämpiminä, termareita on hyvä olla parikin ja vielä lisäksi ruokatermari erikseen. Näiden lisäksi monet ottavat kaksi makuupussia. Toinen on untuvaa ja toinen kuitua. Kuitupussi laitetaan päälimmäiseksi ottamaan vastaan kosteus, jota vääjäämättä telttaan syntyy. Näin untuvapussi saadaan pidettyä kuivana.
Lapiolla on näppärä kaivaa teltan absidiin kuoppa, jotta saa lumensyvyydestä riippuen jopa seisomakorkeuden ja on helpompi pukeutua teltan suojassa. Lisäksi lapiolla on näppärää kerätä lunta sulatettavaksi. Tähän toimii hyvin myös kuivasäkki tms mitä nyt sattuu olemaan.
Teltaksi valikoitui tarkan harkinnan jälkeen Fjällräven Abisko Endurance 2, joka tulee palvelevaan mua jatkossa myös muissa kuin talvireissuissa. Mietin ensin kolmen hengen telttaa sen tuoman tilan ja mukavuuden takia, mutta jatkossa kahden hengen teltta on käytännöllisempi tarkoituksiini. Untuvamakuupussi on Marmot Never Summer ja siihen Haltin kolmen vuodenajan kuitupussi päälle. Makuualusta on Exped DownMat 9 UL, jonka R-arvo on 7. Teltan pohjalla on vielä 10mm solumuovi koko pohjan alalla, joten pitäisi pärjätä vähän kovemmillakin pakkasilla 🙂

Kuorivaatteina mulla on Norronan takki ja Haglöfsin housut. Leiritakkina toimii jo luottamuksen ansainnut Rukka:n parkatakki. Kevytuntsikka tauoille on puolestaan Patagonia. Jos oikein kylmä on niin parkatakki toimittaa taukotakinkin virkaa. En sen tarkemmin avaa tuota vaatepuolta, mutta summasummarum on merinovillaa, untuvaa, fleeceä, goretexia ym. laatu ja käytännöllisyys edellä.
Hiihtojalkineina on Nokian Jalkineiden Naalit ja niihin varahuovat. Leirikenkinä on Sorel Glacier XT erittäin järeät talvikengät, joilla tarkenee kelillä kun kelillä. Niillä myös hiihdän jos tuntuu ettei Naaleilla tarkene tai muuten huvita hiihtää.
Minulla kun ei talviretkeilystä kokemusta ole entuudestaan niin hankintoja tuli jonkin verran. Pyrin hankkimaan varusteeni tarjouksista ja muista kamppiksista, mutta en kuitenkaan mitä sattuu. Mielelläni sijoitan kamppeisiin kerralla enemmän ja tiedän, että ne palvelevat minua useita vuosia.
Varustelista on tosiaan melko pitkä ja vaatteet, sekä ruoka ovat vain murto-osa siitä.

Tuosta listasta saa osviittaa siitä tavaramäärästä, mikä mukaan lähtee. Hieman harhaanjohtavaa omalla kohdalla tuossa on se, että ruokaryhmä olen minä yksin, joten nekin kamat ovat kaikki mukana ahkiossani. Lisäksi kirves kulkee luottovälineenä mukana niin kuin varasiteetkin. Olen ruksannut kamoja sitä mukaa kun niitä pakkaan niin eipähän mitään oleellista ainakaan unohdu. Listassa olevista vaatteista osa on päällä hiihtäessä, joten kaikkia ei ahkioon lastata, mutta kun pelkästään trangiaan on kaasua neljä isoa ja yksi keskikokoinen pullo ja ruokaa, sekä kahvia ym noin 10kg mukana niin väistämättä ahkion paino nousee melko korkeaksi. Toki se siitä kevenee noin kilon per päivä 😀

Tottakai kopterikin pitää mukaan ottaa jos vaikka kelit suosisivat paremmin kuin harjoitusvaelluksella. Tuli hankittua siihen pari akkua lisää niin kasvoi lentoaika kivasti.
Sen verran muuten tykästyin harjoitusvaelluksella niihin OAC:n liukulumikenkiin, että lainasin erätoveri Sannalta sellaiset tällekkin reissulle ja taidan jopa jättää sukset kokonaan pois. Leirielämää helpottamaan mukaan lähtevät vielä opistolta lainatut lumikengät.

Paljon on ollut tekemistä, eikä kaikki ihan valmista vielä ole, mutta se on varma, että torstaina kaikki kamat on pakattu ja suunta on Karkkuun, josta starttaamme perjantaina aamulla klo 6 kohti Saariselkää. UKK-puistossa on nyt keskimäärin 110-120cm lunta, joten ihan kunnon talvi odottaa ja sehän passaa erittäin mukavasti. Se on vielä täysi mysteeri missä kunnossa kelkkaurat ovat, jos niitä ylipäätään on. Reittisuunnitelma on tehty ja edellyttäen, että se päästään toteuttamaan kokonaisuudessaan tulee kokonaismatkaksi reilut 70km. Ei kuullosta sinäänsä paljolta, mutta jos vastassa on täysin umpisessa hangessa rämpimistä niin alkaa siinä kilometrien nousut tuntumaan reisissä. Toki on siellä alamäkeäkin, mutta umpisessa se ei juuri apuja tuo. Toinen ääripää on hyvät ladut päästä päähän mitä päästellä menemään ja kaikkea siltä väliltä. Sen näkee sitten ja tilanteen mukaan eletään.
Talvi on ankara elementti ja erityisesti talvella pitää kunnioitus luontoäitiä kohtaan olla korkealla. Itsensä ja oman jaksamisensa yliarvioiminen ja äärirajoille puskeminen luultavasti kostautuu ja sillon on leikki kaukana. Tämä talvi on ollut Lapissa erittäin runsasluminen ja se tarkoittaa myös kasvanutta lumivyöryjen riskiä. Ilmatieteenlaitos on jopa nostanut riskiluokituksen kolmoseen, mikä asteikolla viiteen asti tarkoittaa sitä, että varuillaan pitää oikeasti olla.
Meitä lähtee saman kokoinen ryhmä kuin oli harjoitusvaelluksellakin ja meidät on jaettu useampaan ryhmään lähes kaikille päiville, jotta ei yhtenä letkana mennä. Näin ollen vauhtikin saadaan luultavasti pidettyä reippaampana, koska haitari-ilmiötä ei niin herkästi pääse syntymään.
Saatiin opasparini Pauliinan kanssa opastettavaksemme vaelluksen pisin päivä, jolloin matkaa on tarkoitus tehdä noin 22km. Reitti lähtee Luirojärveltä Tuiskukurun kautta Suomunruoktun autiotuvan liepeille. On pitkää nousua ja laskua, huippua ja kurua. Tilasin luontoäidiltä 7 astetta pakkasta, auringon paistetta ja tyyntä keliä, joten hieno päivä tiedossa. Koitin saada saman lupauksen myös muille päiville, mutta rajansa kaikella kuulemma 😀

Pääsemme siis tositoimiin myös oppaana toimimisen osalta. Kunkin päivän opaspari määrittää millon liikkeelle lähdetään, tauot jne sen mukaan, että matka taittuu turvallisesti, ryhmä pysyy kasassa ja reitillä pysytään. Määränpää ja reitti on tottakai mietitty etukäteen, mutta on myös osattava mukautua ja viheltää peli poikki jos keli tms sotkee kuvioita. Jos joku sairastuu, loukkaantuu jne niin pitää osata toimia tilanteen mukaan. Nopeat, mutta ei hätiköidyt päätökset on osattava tehdä ja turvallisuus ennen kaikkea. Olennainen osa turvallisuutta on itsensä lisäksi muista huolehtiminen. Sillä ei ole väliä kuka ryhmästä väsähtää kun se vaikuttaa heti koko ryhmään, joten pidetään silmät ja korvat auki, koska aina ei itse edes huomaa rasituksen vaikutuksia ennen kuin on liian myöhäistä. Suomalainen SISU ei välttämättä ole aina niin hyvä asia.
Muistetaan myös, että olemmehan opiskelijoita ja meillä kokeneet kouluttajat mukana, joilta kannattaa ja pitääkin kysyä jos jotain epäselvyyksiä on. Kouluttajat eivät niinkään asioihin puutu jos ei ole tarvetta, vaan antavat meidän todistaa, sekä kehittää osaamistamme välillä jopa kantapään kautta ja tietysti antavat vinkkejä jne vahvistaakseen itsenäisyyttämme jatkossa. Vaelluksella suoritetaan myös talviosaamisen näyttö.
Kompassin ja kartan lisäksi oppaan parhaisiin kavereihin kuuluu ehdottomasti kello. Kello on tärkeässä roolissa kun tauotetaan matkan tekoa, sekä seurataan miten matka on taittunut. Ei riitä, että tietää edetyn matkan pituuden vaan pitää tietää myös kuinka kauan siihen on mennyt aikaa. Muuten on mahdotonta ennakoida hyvissä ajoin esimerkiksi leiriytymistä matkan varrelle jos näyttää, että suunnitelman mukaiseen leiripaikkaan ei päästä. Otan kompassin ja kartan tueksi Garmin eTrex 30 GPS-laitteen matkaan. Lähinnä se on päällä repussa ja piirtää viivaa edetystä reitistä, mutta esim rankalla lumisateella, sumussa tms paikantaminen voi olla haastavaa näkyvyyden takia niin silloin kaivan gepsin repusta. Käytän pääsääntöisesti varsinaiseen suunnistukseen kuitenkin kompassia ja karttaa.
Harjoitusvaellus karisti harteilta suurimmat epäilykset ja usko omaan tekemiseen, sekä varusteisiin on vahva. Erittäin hyvillä mielin olen lähdössä matkaan ja odotan vaellusta kuin kuuta nousevaa. Unirytmiä pitää vielä koittaa kääntää, koska se on päässyt repsahtamaan kukkumisen puolelle ja aamut venähtäneet aamu toisensa jälkeen kun ei ole ollut pakko nousta aikasin.
Maaliskuu tuleekin olemaan kaikkea muuta kuin kotona makoilua. 9.3 tulen vaellukselta kotiin ja heti seuraavana päivänä otan suunnan Oulankaan. 11.3 alkaa työssäoppiminen Basecamp Oulangassa, joten jos satut suunnille niin poikkea kahville 🙂 28.3 sitten ajelen kotiin ja hyvin nukutun yön jälkeen voikin lähteä opistolle valmistautumaan vuokraveneenkuljettajan tutkinnon suorittamiseen. Kun sen saan hyväksytysti suoritettua, on mulla toukokuulle työssäoppimispaikka kalastusoppaan apuoppaana sovittuna. Ihan mahtia!
Kevättä kohti mennään ja se näkyykin pidentyneinä päivinä. Myös mieli on koholla kun ulkona paistaa aurinko. 🙂

Voit seurata touhujani Facebookissa sivulla Matiaksen Polku, sekä instassa matiaksenpolku 🙂



























