Matias Ekman

Viikon hiihtovaellukselle valmistautuminen.

Ruokien kuivausta, varusteiden pakkailua, reittiin tutustumista jne.

Muutaman päivän päästä on käsillä yksi tämän talven kohokohdista, eli viikon mittainen hiihtovaellus UKK-puistossa Saariselällä. Valmistautuminen vaellukseen on ollut käynnissä jo pitkään muunmuassa harjoitusvaelluksen muodossa.

Osittain siitä oppineena tai oikeastaan rohkaistuneena aloitin uuden ”harrastuksen” eli ruokien kuivatuksen. Ensin olin aikeissa ostaa kuivurin, mutta vaikka opiskelu onkin ollut elämäni parasta aikaa pitkään aikaan on se myös käynyt kukkarolle jokseenkin reilunlaisesti. Jätin kuivurin toistaiseksi hankkimatta ja tyydyin uunissa kuivaamiseen. Säästö alkaa S:llä. Hidasta ja aikaa vievää hommaa kun uuniin ei järjettömiä mahdu kerralla, joten uuni on ollut viikon lähes yötä-päivää päällä ja sähköyhtiö kiittää. En tiedä sitten kumpi on halvempaa, sähkö vai kuivuri…

Ruoan kuivaaminen jännitti aluksi ollessaan taas yksi uusi juttu, mutta ensimmäisen jauhelihasatsin jälkeen testasin ennallistumisenkin ja hyvältä näytti, joten lisää vaan ja muitakin aineksia uuniin. Nää uudet kokeilut ovat kyllä yksi toisensa jälkeen vahventaneet itseluottamusta ja mukavuusalueelta poistumisen peikko ei niin helposti enää näyttäydy.

Jauhelihaa, peruna-sipulisekoitusta ja broilerin jauhelihaa kuivasin yhteensä noin 8kg ja vielä on kuivattavaa viimeisillekkin päiville. Uunissa on nyt suolakurkkua, jota eräs erätoverini suositteli, sekä ananasta. Enpä olisi tähänkään hommaan ryhtynyt ilman eräperheen kannustusta ja kullan arvoisia vinkkejä. Otin itse kuivattujen ruokien lisäksi jokusen valmiin retkiruoan lähinnä varmistukseksi, että ruokaa varmasti riittää. Yhteen extrapäivään on myös varauduttuva, koska luonto voi olla oikukas ja esim. lumimyrsky sotkisi etenemissuunnitelmat totaalisesti.

Vaikka olen ennenkin pakannut ruokaa mukaani niin, että selviän kaksikin viikkoa sillä mitä kannan mukanani, talvella retkeillessä kaloreita kuluu paljon enemmän kuin kesällä tai syksyllä ja ravinto on vielä merkittävämmässä roolissa. En ole tottunut syömään niin usein ja sellaisia määriä, mitä tämä reissu tulee edellyttämään. Pakkopullaa ja väkisin syömistä on siis tiedossa. Erityisen vaikeaa mulle on nesteytyksestä huolehtiminen…se juomapullo ei vaan kovin herkästi repusta ilmesty käteen ja jos sen kaivankin niin juon kupillisen pahimpaan janoon, kun pitäisi juoda kupillinen kun ei janota ja kaksi kun janottaa. Toinen vaikea asia on kaikenmaailman välipalat, suklaat ja muut etunamukkaat mitä pitäisi vetää ääntä kohti jatkuvasti energian ylläpitämiseksi. Noh koitan ottaa muista mallia 😀

Päivän lounas laitetaan aamulla ennen liikkelle lähtöä ruokatermariin tekeytymään nautittavaksi nopeasti matkalla. Etunamukkaat puolestaan esim povariin tai paidan taskuun, missä ovat lähellä kehoa ja näin pysyvät sulana.

Vesi saadaan maastossa sulattamalla lunta. Lumesta sulatetussa vedessä ei ole mitään ravinto- ja hivenaineita ja tätä varten otan Foreverin Argi+ jauhepusseja matkaan ja sekoitan juomaveteen aamulla. Pussista saa päivittäisen annoksen lähes kaikkia vitamiineja, sekä L-Arginiinia, joka auttaa jaksamaan pitkän päivän. Tuote on mulle entuudestaan tuttu ja tiedän, että se jeesaa. Vesi sulatetaan illalla ja laitetaan kiehuvana termariin näin saadaan aamulla nopeasti kiehautettua vedet uudestaan. Samalla täytetään kuumalla vedellä myös juomapullo, jonka voi ottaa yöksi makuupussiin halailtavaksi lämmikkeeksi, edellyttäen että on kunnolla tiivis, eikä falskaa.

Lumen sulatus vaatii myös jokseenkin paljon keittimen käyttöä. Mulla on Trangia kaasupolttimella, joka ei ole välttämättä se paras mahdollinen, koska kaasun kanssa kovilla pakkasilla on ongelmansa, mutta sillä aion pärjätä. Onhan mulla talvikaasua ja tein vielä vanhasta makuualustasta ”hupun” kaasupullolle, jonne saa vielä tarvittaessa vaikka kädenlämmittimen sisälle kaasupulloa lämmittämään. Samanlaisen ”hupun” saivat termarit. Ei ne kauniit ole, mutta mukavammat käsitellä ja toivottavasti pitävät aavistuksen pidempään lämmön sisällään.

Kaiken kaikkiaan varustelista on tälläiselle vaellukselle melko pitkä. On jos jonkin moista rompetta. Oleellisimpia talviretkeilyssä tarvittavia varusteita on muunmuassa teltan talvikiilat, lapio, harja lumen teltan päältä harjaamista varten, aurinko-ja myrskylasit, routamatto teltan pohjalle, ahkio tottakai suksien lisäksi, tuulenpitävä pääliasu hiihtämiseen, naskalit, paksu esim. toppatakki tauoille ja leiriin, varahuovat saappaisiin tai toiset kengät leiriin, pieni kylmälaukku on kätevä pitääkseen kauemmin esim. varavirtalähteet jne lämpiminä, termareita on hyvä olla parikin ja vielä lisäksi ruokatermari erikseen. Näiden lisäksi monet ottavat kaksi makuupussia. Toinen on untuvaa ja toinen kuitua. Kuitupussi laitetaan päälimmäiseksi ottamaan vastaan kosteus, jota vääjäämättä telttaan syntyy. Näin untuvapussi saadaan pidettyä kuivana.

Lapiolla on näppärä kaivaa teltan absidiin kuoppa, jotta saa lumensyvyydestä riippuen jopa seisomakorkeuden ja on helpompi pukeutua teltan suojassa. Lisäksi lapiolla on näppärää kerätä lunta sulatettavaksi. Tähän toimii hyvin myös kuivasäkki tms mitä nyt sattuu olemaan.

Teltaksi valikoitui tarkan harkinnan jälkeen Fjällräven Abisko Endurance 2, joka tulee palvelevaan mua jatkossa myös muissa kuin talvireissuissa. Mietin ensin kolmen hengen telttaa sen tuoman tilan ja mukavuuden takia, mutta jatkossa kahden hengen teltta on käytännöllisempi tarkoituksiini. Untuvamakuupussi on Marmot Never Summer ja siihen Haltin kolmen vuodenajan kuitupussi päälle. Makuualusta on Exped DownMat 9 UL, jonka R-arvo on 7. Teltan pohjalla on vielä 10mm solumuovi koko pohjan alalla, joten pitäisi pärjätä vähän kovemmillakin pakkasilla 🙂

Teltan koepystytys routamattoineen hoitui opiston pihalla EA-kurssilla. Sillon oli vielä lunta etelässäkin.

Kuorivaatteina mulla on Norronan takki ja Haglöfsin housut. Leiritakkina toimii jo luottamuksen ansainnut Rukka:n parkatakki. Kevytuntsikka tauoille on puolestaan Patagonia. Jos oikein kylmä on niin parkatakki toimittaa taukotakinkin virkaa. En sen tarkemmin avaa tuota vaatepuolta, mutta summasummarum on merinovillaa, untuvaa, fleeceä, goretexia ym. laatu ja käytännöllisyys edellä.

Hiihtojalkineina on Nokian Jalkineiden Naalit ja niihin varahuovat. Leirikenkinä on Sorel Glacier XT erittäin järeät talvikengät, joilla tarkenee kelillä kun kelillä. Niillä myös hiihdän jos tuntuu ettei Naaleilla tarkene tai muuten huvita hiihtää.

Minulla kun ei talviretkeilystä kokemusta ole entuudestaan niin hankintoja tuli jonkin verran. Pyrin hankkimaan varusteeni tarjouksista ja muista kamppiksista, mutta en kuitenkaan mitä sattuu. Mielelläni sijoitan kamppeisiin kerralla enemmän ja tiedän, että ne palvelevat minua useita vuosia.

Varustelista on tosiaan melko pitkä ja vaatteet, sekä ruoka ovat vain murto-osa siitä.

Kouluttajien laatima varustelista vaellukselle.

Tuosta listasta saa osviittaa siitä tavaramäärästä, mikä mukaan lähtee. Hieman harhaanjohtavaa omalla kohdalla tuossa on se, että ruokaryhmä olen minä yksin, joten nekin kamat ovat kaikki mukana ahkiossani. Lisäksi kirves kulkee luottovälineenä mukana niin kuin varasiteetkin. Olen ruksannut kamoja sitä mukaa kun niitä pakkaan niin eipähän mitään oleellista ainakaan unohdu. Listassa olevista vaatteista osa on päällä hiihtäessä, joten kaikkia ei ahkioon lastata, mutta kun pelkästään trangiaan on kaasua neljä isoa ja yksi keskikokoinen pullo ja ruokaa, sekä kahvia ym noin 10kg mukana niin väistämättä ahkion paino nousee melko korkeaksi. Toki se siitä kevenee noin kilon per päivä 😀

Tää läjä meni kopteria ja makuualustaa lukuunottamatta Salomonin 40 litraseen putkikassiin.

Tottakai kopterikin pitää mukaan ottaa jos vaikka kelit suosisivat paremmin kuin harjoitusvaelluksella. Tuli hankittua siihen pari akkua lisää niin kasvoi lentoaika kivasti.

Sen verran muuten tykästyin harjoitusvaelluksella niihin OAC:n liukulumikenkiin, että lainasin erätoveri Sannalta sellaiset tällekkin reissulle ja taidan jopa jättää sukset kokonaan pois. Leirielämää helpottamaan mukaan lähtevät vielä opistolta lainatut lumikengät.

Ruoat pakkasin pussi per päivä periaatteella ja kaikki lopulta muovilaatikkoon, jonka mittasin sopivan jetsulleen ahkioon, sen ollessa 43cm pitkä kun ahkio on 44cm leveä.

Paljon on ollut tekemistä, eikä kaikki ihan valmista vielä ole, mutta se on varma, että torstaina kaikki kamat on pakattu ja suunta on Karkkuun, josta starttaamme perjantaina aamulla klo 6 kohti Saariselkää. UKK-puistossa on nyt keskimäärin 110-120cm lunta, joten ihan kunnon talvi odottaa ja sehän passaa erittäin mukavasti. Se on vielä täysi mysteeri missä kunnossa kelkkaurat ovat, jos niitä ylipäätään on. Reittisuunnitelma on tehty ja edellyttäen, että se päästään toteuttamaan kokonaisuudessaan tulee kokonaismatkaksi reilut 70km. Ei kuullosta sinäänsä paljolta, mutta jos vastassa on täysin umpisessa hangessa rämpimistä niin alkaa siinä kilometrien nousut tuntumaan reisissä. Toki on siellä alamäkeäkin, mutta umpisessa se ei juuri apuja tuo. Toinen ääripää on hyvät ladut päästä päähän mitä päästellä menemään ja kaikkea siltä väliltä. Sen näkee sitten ja tilanteen mukaan eletään.

Talvi on ankara elementti ja erityisesti talvella pitää kunnioitus luontoäitiä kohtaan olla korkealla. Itsensä ja oman jaksamisensa yliarvioiminen ja äärirajoille puskeminen luultavasti kostautuu ja sillon on leikki kaukana. Tämä talvi on ollut Lapissa erittäin runsasluminen ja se tarkoittaa myös kasvanutta lumivyöryjen riskiä. Ilmatieteenlaitos on jopa nostanut riskiluokituksen kolmoseen, mikä asteikolla viiteen asti tarkoittaa sitä, että varuillaan pitää oikeasti olla.

Meitä lähtee saman kokoinen ryhmä kuin oli harjoitusvaelluksellakin ja meidät on jaettu useampaan ryhmään lähes kaikille päiville, jotta ei yhtenä letkana mennä. Näin ollen vauhtikin saadaan luultavasti pidettyä reippaampana, koska haitari-ilmiötä ei niin herkästi pääse syntymään.

Saatiin opasparini Pauliinan kanssa opastettavaksemme vaelluksen pisin päivä, jolloin matkaa on tarkoitus tehdä noin 22km. Reitti lähtee Luirojärveltä Tuiskukurun kautta Suomunruoktun autiotuvan liepeille. On pitkää nousua ja laskua, huippua ja kurua. Tilasin luontoäidiltä 7 astetta pakkasta, auringon paistetta ja tyyntä keliä, joten hieno päivä tiedossa. Koitin saada saman lupauksen myös muille päiville, mutta rajansa kaikella kuulemma 😀

Opaspäivän reittisuunnitelma Luirolta Suomunruoktulle n.22km

Pääsemme siis tositoimiin myös oppaana toimimisen osalta. Kunkin päivän opaspari määrittää millon liikkeelle lähdetään, tauot jne sen mukaan, että matka taittuu turvallisesti, ryhmä pysyy kasassa ja reitillä pysytään. Määränpää ja reitti on tottakai mietitty etukäteen, mutta on myös osattava mukautua ja viheltää peli poikki jos keli tms sotkee kuvioita. Jos joku sairastuu, loukkaantuu jne niin pitää osata toimia tilanteen mukaan. Nopeat, mutta ei hätiköidyt päätökset on osattava tehdä ja turvallisuus ennen kaikkea. Olennainen osa turvallisuutta on itsensä lisäksi muista huolehtiminen. Sillä ei ole väliä kuka ryhmästä väsähtää kun se vaikuttaa heti koko ryhmään, joten pidetään silmät ja korvat auki, koska aina ei itse edes huomaa rasituksen vaikutuksia ennen kuin on liian myöhäistä. Suomalainen SISU ei välttämättä ole aina niin hyvä asia.

Muistetaan myös, että olemmehan opiskelijoita ja meillä kokeneet kouluttajat mukana, joilta kannattaa ja pitääkin kysyä jos jotain epäselvyyksiä on. Kouluttajat eivät niinkään asioihin puutu jos ei ole tarvetta, vaan antavat meidän todistaa, sekä kehittää osaamistamme välillä jopa kantapään kautta ja tietysti antavat vinkkejä jne vahvistaakseen itsenäisyyttämme jatkossa. Vaelluksella suoritetaan myös talviosaamisen näyttö.

Kompassin ja kartan lisäksi oppaan parhaisiin kavereihin kuuluu ehdottomasti kello. Kello on tärkeässä roolissa kun tauotetaan matkan tekoa, sekä seurataan miten matka on taittunut. Ei riitä, että tietää edetyn matkan pituuden vaan pitää tietää myös kuinka kauan siihen on mennyt aikaa. Muuten on mahdotonta ennakoida hyvissä ajoin esimerkiksi leiriytymistä matkan varrelle jos näyttää, että suunnitelman mukaiseen leiripaikkaan ei päästä. Otan kompassin ja kartan tueksi Garmin eTrex 30 GPS-laitteen matkaan. Lähinnä se on päällä repussa ja piirtää viivaa edetystä reitistä, mutta esim rankalla lumisateella, sumussa tms paikantaminen voi olla haastavaa näkyvyyden takia niin silloin kaivan gepsin repusta. Käytän pääsääntöisesti varsinaiseen suunnistukseen kuitenkin kompassia ja karttaa.

Harjoitusvaellus karisti harteilta suurimmat epäilykset ja usko omaan tekemiseen, sekä varusteisiin on vahva. Erittäin hyvillä mielin olen lähdössä matkaan ja odotan vaellusta kuin kuuta nousevaa. Unirytmiä pitää vielä koittaa kääntää, koska se on päässyt repsahtamaan kukkumisen puolelle ja aamut venähtäneet aamu toisensa jälkeen kun ei ole ollut pakko nousta aikasin.

Maaliskuu tuleekin olemaan kaikkea muuta kuin kotona makoilua. 9.3 tulen vaellukselta kotiin ja heti seuraavana päivänä otan suunnan Oulankaan. 11.3 alkaa työssäoppiminen Basecamp Oulangassa, joten jos satut suunnille niin poikkea kahville 🙂 28.3 sitten ajelen kotiin ja hyvin nukutun yön jälkeen voikin lähteä opistolle valmistautumaan vuokraveneenkuljettajan tutkinnon suorittamiseen. Kun sen saan hyväksytysti suoritettua, on mulla toukokuulle työssäoppimispaikka kalastusoppaan apuoppaana sovittuna. Ihan mahtia!

Kevättä kohti mennään ja se näkyykin pidentyneinä päivinä. Myös mieli on koholla kun ulkona paistaa aurinko. 🙂

Voit seurata touhujani Facebookissa sivulla Matiaksen Polku, sekä instassa matiaksenpolku 🙂

Harjoitusvaellus, let’s go!

Perjantaina 28 urheaa talviretkeilijää lähti Karkusta ja suunta oli Seitsemisen Kansallispuisto. Kolme päivää hiihtämistä ja ahkion kiskontaa oli siis edessä. Harjoitusvaellus, let’s go!

Anoppi ja Terhikki ovat päässeet mukaan reissuun.

Ahkiot, jotka oli pakattu jo edellisenä iltana lastattiin bussiin ja lähdettiin matkaan. Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua kun vihdoin pääsimme määränpäähämme Seitsemisen Luontokeskukselle, jonka parkkipaikalta seikkailumme alkaisi.

Suurimman seikkailun reissusta teki helposti itselleen. Väkisinkin mielessä pyöri matkalla ajatukset ”onko nyt kaikki mukana, selviänkö mä, tuleeko kylmä, kuuma, joka paikkaan sattuu jne”. Luotto varusteisiin oli kuitenkin melko kova, joka lisäsi uskoa selviytymiseen. Tosiaan sukset olivat olleet jalassa viimeksi ala-asteella ja fiilikset hiihtämisen suhteen olivat luokkaa ’ei tapahdu!’. En muutenkaan ole ollut mikään innokas talviretkeilijä. Lähtöhohdat olivat siis viimeisen päälle, mutta avoimin mielin kuitenkin oppimaan uutta!

Sukset jalassa, ahkio perässä ja valmiina matkaan.

Sukset jalkaan, ahkio perään ja menoksi! Ja ai että mitkä ahaa-elämykset jo alkumatkasta. Mieleen tuli nopeasti ajatus ’miksi en ole kokeillut tätä jo aiemmin’, no siksi kun olen tietämättömyyttäni vaan päättänyt, että hiihtäminen ei voi olla kivaa ja that’s it. Mutta oli se! Se, että jatkuisiko hauskuus vai kääntyisikö meininki ärräpäiden puolelle, jäi vielä nähtäväksi.

Parkkipaikalta oli ensin jyrkkä mäki alas, jonka jälkeen vähän matkaa pitkospuita pitkin tallustimme viereisen lammen jäälle laittamaan vermeet kondikseen. Siitä sitten lähdimme letkassa matkaan ja eipä aikaakaan kun koitti ensimmäinen tauko ja sehän olikin sopivasti lounasaika. Kävipä näppärästi kun vähän jo hiukoi autossa istumisen jälkeen.

Mäki täynnä reippaita talviretkeilijöitä lounastauolla.

Lounaaksi valikoitui curry-kanaa riisillä ja oli kyllä hyvää. Ensimmäinen opetus tuli jo ensimmäisellä hiihtopätkällä kun olin pöljänä lähtenyt hiihtämään untuvatakki kuoritakin alla bussilta…kuumahan siinä tuli, mutta opinpahan kerrasta kantapään kautta tämänkin asian, että se untsikka on liikaa tuollaisissa pikku pakkasissa hiihdellessä. Koko viikonlopun alhaisin lämpötila taisi kuulemani mukaan olla -8 astetta.

Letkassa, noin 150 metriä pitkässä letkassa sitten hiihdettiin, hiihdettiin ja hiihdettiin…tahti oli hyvin verkkainen, eikä hiki päässyt tulemaan. Ennemminkin piti taistella kylmettymistä vastaan ja koittaa pitää itsensä liikkeessä ja lämpimänä. Onneksi sopiva vauhti löytyi viimeisille kilometreille, eikä tarvinnut niin paljoa pysähdellä ja lämpö säilyi. Kun matkaa oli kulunut about 14-15km päästiin ensimmäisen yön leiripaikalle Saari-Soljaselle.

Varusteista sen verran pakko mainita (niistä tulee juttu erikseen ennen tai jälkeen UKK-reissun), että saatiin viikonlopuksi Treelinelta testiin OAC KAR UC liukulumikengät ja olihan pätevät kapineet! Itse hiihtelin niillä palttiarallaa 15km ja kyllä tuntuivat päteviltä. Erityisesti umpisessa aivan taivaallinen keksintö. Eikä edes ahkio perässä ahdistanut yhtään.

Monella muullakin sukset olivat jalassa ensimmäistä kertaa vuosikausiin ja ilta menikin tulilla istuskellen porukalla ensifiiliksiä jakaessa, makkaraa paistellessa ja tarinoita kuunnellessa. Vallan mukavaa ja todella tunnen löytäneen paikkani. Loppukuussa alkavasta talvivaelluksesta tulee vielä kaikkien aikojen reissu. Niin hyvä ryhmä on kasassa.

Perjantaina illasta tuli tieto, että kympiltä lähtö aamulla. Helppo ja rento aamu siis kun ei tarvitse kukonlaulun aikaan nousta. Nukuin vähän huonosti ja olinkin jo ennen herätyskellon soittoa hereillä. Ensimmäisenä kömmin sen verran ulos makuupussista, että laitoin trangian pöhisemään absidiin ja takas lämpimään makuupussiin hetkeksi odottelemaan, jotta trangia tekee tehtävänsä. Senhän se tekikin, lämmitti telttaa mukavasti ja pääsin aamukahvin keittoon. Siihen päälle vielä aamupalaksi lämminkuppi ja ruisleipää metukalla. Siinä aamupalaa syödessä oli kiva kuunnella heräilevää telttakylää ja keittimien pöhinää kuului ympäriltä.

Aamupalan jälkeen sitten kaikessa rauhassa kävin kävelemässä itseni lämpimäksi kysellen muiden aamun kuulumisia ja miten nukutti, sekä ulkoilutin dronea hetken todetakseni, että niin kostealla kelillä aika holtitonta puuhaa kun sumu jäätyi lapoihin ja oli tehtävä suorastaan pakkolasku. Onneksi mitään ei sattunut ja kopteri säilyi ehjänä. Pikkuhiljaa oli kuitenkin keskityttävä kamppeiden nippuun laittamiseen ja ahkion pakkaamiseen. Elettiin siis lauantai aamua ja keli oli sumuinen ja kostea. Mutta eipä aikaakaan kun ahkio oli jo köytetty perään roikkumaan ja sukset osoittivat menosuuntaan.

Sumuista oli, mutta se teki oikeastaan aika kivan efektin kuvaan.

Seuraava yöpaikka olisi Iso Kivijärven rannalla, joten matkaan lähdettiin. Ja sehän kävikin äkkiä. Kymmeneltä lähdettiin matkaan, lounastauko oli puolen päivän aikoihin ja kolmen aikoihin oltiinkin jo perillä tuulisella Iso Kivijärven rannalla mihin telttakylä perustettiin. Tuli itselle vähän yllätyksenä kun oli jostain syystä mennyt ihan ohi, että siihen jäämme yöksi ja luulin, että on vaan tauon paikka 😀 Matka meni siis jokseenkin leppoisasti. Etapeilla myöskin harjoiteltiin UKK-puistoa varten opastamista, polun avaamista, viestintää jne käytäntöjä, mitä sitten ihan tositoimissa päästään tekemään viikon ajan.

Siinä olikin sitten hyvin aikaa käydä vähän kamppeita läpi, istuskella nuotiolla ja rupatella mukavia erätovereiden kanssa. Myöskin varustevertailua ja vinkkejä päästiin jakamaan, mistä on varmasti monelle hyötyä. Itselle päätyi hankintalistalle erätoveri Alin käytössä ollut kattila. Tai ei siis juri se kattila, vaan ihan kaupasta sen meinaan hankkia 😀

Varusteita tuli viikonlopun aikana testattua enemmänkin, eikä suureksi ilokseni suurta kauppalistaa kertynyt 🙂

Pääsinpä sentään vähän droneakin ulkoiluttamaan 🙂

Ensimmäistä kertaa meikäläisen reissuilla mukana oli myös kuvauskopteri, jolla koitin välillä kuvailla, mutta luontoäiti ei kovin suotuisia kelejä siihen suonut, joten vähiin jäi. Mutta jotain kuitenkin sain taltioitua ja kokemusta tuli jos ei muuta 🙂

Ilta meni tosiaan siinä tulistellessa, mutta melko aikaisin kutsui makuupussi lämmittäjää ja oli aika käydä yöpuulle. Raitis ilma oli tehnyt tehtävänsä ja Iso Kivijärven ranta hiljeni. Enää tuuli humisi mukavasti teltan liepeitä lepattaen. Siellä täällä saattoi vielä kuulla jotain äännähdyksiä, kuorsausta ja sen sellaista. Lähtö olisi aamulla puoli kymmeneltä, joten taas sai nukkua vallan hyvät yöunet.

Siinä illalla ja kauan ennen makuupussiin kömpimistä mietin, että pitäskös käydä tekemässä pikku hiihtolenkki, että saa kropan lämpimäksi. En käynyt, vaan sen sijaan tein polttopuita saadakseni lämpöä. Nukkumaan mennessä kaikki oli hyvin ja oli lämmin, jopa pieni hiki tuli kun kömmin makuupussiin. Heräsin aamuyöstä ja totesin, että reidet ovat viileät. Se ainoa ruumiinosa, jonka tiesin jääneen kylmäksi illan jumpan jäljiltä. UKK-puistossa pitää siis muistaa liikkua kroppa lämpimäksi ennen nukkumaan menemistä.

Nukuin kuitenkin hyvin ja lämpimästä makuupussista ei olis malttanut nousta, mutta noustavahan se oli ja ryhdyttävä kahvin keittoon. Samat rutiinit eli trangia tulille, kahvi, lämminkuppi ja ruisleipä. Niillä lähti kyllä hyvin aamu käyntiin tälläkin kertaa. Pieni kävelylenkki lämmikkeeksi ja sitten vasta keskittyminen taas pakkailuun ja matkan jatkamiseen. Matka ei olisikaan enää minkään moinen ja bussille päästäisiin reilussa parissa tunnissa lounastauon kera. Parkkikselle päästiinkin kivuttomasti ja luontokeskukselta oli tietenkin haettava kuppi kahvia. Ahkiot ja erätoverit lastattiin bussiin ja kohti Karkkua. Harjoitusvaellus oli takana ja iloinen mieli oli itse kullakin.

Omalta osaltani reissu huipentui siihen kun ahkiot oli purettu ja kamat kuivumassa. Erätoverit lähtivät yksitellen kotia kohti, mutta minä poikapa jäin Mäkipäähän, eli koulun majoitustiloihin vielä yöksi. Tämä suurilta osin siksi, että oli mahdollisuus mennä puusaunaan reissun päätteeksi. Erätoveri Jari, joka ei harjoitusvaelluksella ollut, mutta oli tulossa koululle ja muisti, että olen jäämässä yöksi, soitti ja ilmoittautui saunaseuraksi. Sehän passasi ja hyvät oli löylyt 🙂

Talviretkeily…täysin uusi juttu mulle.

Perjantaina starttaa kolmen päivän mittainen harjoitusvaellus, jota seuraa kuun lopussa alkava viikon hiihtovaellus Saariselällä UKK-puistossa. Siinäpä mietittävää kerrakseen.

Talvivaeltaminen on mulle ihan uus juttu ja sukset on olleet jalassa viimeksi ala-asteella, joten mietittävää todellakin riittää suksista ja hiihtämisestä ihan niinkin oleelliseen kuin vaatetus…merinovillaa, untuvaa, kuori ja ei kuorta ja ääh niin paljon vaihtoehtoja ja mielipiteitä ja kokemuksia yhtä paljon kuin niiden kertojia. Makuasioita sanoi musti kun muniansa nuoli. Mutta valinnat on tehty ja hankinnatkin niiden mukaan. Se olivatko päätökset oikeita, selviää sitten viimeistään tositoimissa kuun vaihteessa, vaikka onneksi vähän pääsee testaamaan harjoitusvaelluksella. Ja jos nyt jotain oleellista vielä puuttuu nii sen ehtii hankkia ennen suurta koitosta.

Viime viikolla koulussa perehdyttiinkin talviretkeilyn saloihin ja erityisesti varusteisiin ja niiden huoltamiseen. Paljon hyviä oppeja ja asioita mitä ei muuten kyllä olisi osannut ajatella. Hyvänä esimerkkinä tästä on nousukarvat. Toki olin kuullut sellaisista, mutta ei mitään käryä mitä ne on ja miten niitä käytetään. Tähänkin kysymykseen onneksi saatiin vastaus ja nyt on enää asennettava sellaiset suksiin ja kokeiltava touhua käytännössä. Yksi eniten mielipiteitä ja kokemuksia jakavista asioista olikin sitten keittimet tai lähinnä niiden polttoaine. Lähes kaikki vannoivat bensan puolesta, mutta minäpä päätin tästä huolimatta selvitä kaasulla. Kovemmilla pakkasilla joutuu kaasupulloa lämmittämään jollain keinolla, mutta pienemmillä alle -15 pakkasilla selviää vielä varmasti ihan hienosti. Ostin pariakin eri talvikaasua testattavaksi jo harjoitusvaelluksella. Niistä sitten kokemuksia kun ovat päässeet tositoimiin.

Varusteiden lisäksi tutustuimme UKK-puiston karttaan ja kävimme tulevan reitin läpi. tehtiin riskien arviointia ja tutustuttiin erilaisiin lumimajoitteisiin, kuten lumikammi ja lumiluola. Samalla sovittiin opasparit jokaiselle vaelluspäivälle. Meidät siis jaetaan pienempiin ryhmiin ja aina kaksi erätoveria kerrallaan ovat opaspari, joka johdattaa ryhmän seuraavalle leiripaikalle. Lisäksi opasparin tehtäviin kuuluu tehdä riskien arviointi ja turvallisuussuunnitelma. Ei ole siis pelkkää lihastyötä moinen vaellus vaan joutuu ihan oikeasti miettimään asioita ja laittamaan ne paperille. Ennakointi on erityisesti turvallisuuteen liittyen avainsana ja monesta mutkasta selvitään kun ne on mietitty etukäteen.

Siitä vaan suunta Sorsakolulle…ja takaisin 😀

Viikonloppuna käytiin erätovereiden Pauliinan ja Reetan kanssa Evolla vähän hakemassa talviretkeilyn tunnelmaa ja testailemassa kamppeita. Kelit oli aika vetiset, mutta hyvin kuitenkin selvittiin ja saimme nauttia luonnosta ja sen oikuista. Valkea-Mustajärven rannalla olimme kaksi yötä ja lauantaina yritimme päästä Sorsakolulle käymään, mutta polku oli tulvivan suon peittämä, eikä siitä lähdetty yli pyrkimään. Välillä satoi vettä ja välillä räntää, mutta kuitenkin pitkät pätkät saimme nauttia nuotion loimusta ja paistella lettuja..aa että oli hyvää, vaikka alkuun paistaminen tuottikin harmaita hiuksia 😀

Suo oli tulvillaan vettä, eikä polusta tietoakaan.

Jos jotain oppia tuli viikonlopusta niin se, että teltta on todella syytä pingottaa tosi kireälle erityisesti räntä- ja vesikeleillä, jotta vesi ei pääse tekemään lätäköitä kankaan päälle ja siten tulemaan läpi. Onneksi selvisin itse hyvin vähillä kastumisilla, mutta erätoverit nostivat sunnuntaina melko märät rinkat selkään. Lisäksi käsineitä on todellakin syytä olla useammat mukana. Nyt olin yksien hanskojen varassa ja jouduin niitä sitten kuivattelemaan nuotiolla vähän väliä. Onneksi oli sellainen mahdollisuus!

Erätoveri Pauliina on muuten opasparini sitten siellä UKK-puistossa. Saimme ylläripylläri pisimmän pätkän opastettavaksemme, joka on noin 22km…hiki tulee!

Juuri nyt varusteviidakko on vallannut kämpän lattian melko tehokkaasti ja armoton pakkaaminen on menossa. Huomenna pitäisi kaiken harjoitusvaellukselle mukaan lähtevän tavaran olla mukana kun suuntaan koululle illaksi. Vaikka puhutaan ainoastaan kahden yön kestävästä vaelluksesta, tuo talvi siihen aika radikaalisti lisää kerrointa kun puhutaan varusteista. Toki onneksi talvi tuo myös sen, että kamat vedetään ahkiossa rinkan kantamisen sijaan. Näin ollen saadaan ne paksut makuupussit ja toppatakit jne kulkemaan mukavasti.

Varsinainen lettupannu osoittautui erittäin huonoksi, joten plan B ja trangian pannulla vaan. Hyvin toimi ja letut maistui 🙂

Kouluviikko alkaakin sitten keskiviikkona EA1-kurssilla ja illat menee varusteita pakkaillessa kuivasäkkeihin ja ahkioon, pitokarvoja asennellessa suksiin jne. Tekemistä riittää, mutta onneksi on puitteet missä tehdä 🙂

Reissurapsaa on tiedossa kunhan harjoitusvaelluksesta on selvitty ja käydään vähän kamppeita läpi sitten tarkemmin myös ennen varsinaista koitosta kun selviää, mikä kaikki lopulta mukaan lähtee UKK-puistoon.

Pitkä ja kivinen tie vai leppoisaa laskettelua kohti unelmia?

Koulussa meillä oli alkuun parin päivän orientaatio, jossa tutustuttiin muihin erätovereihin ja paikkoihin, toimintatapoihin jne. Vallan mukavaa aikaa ja erityisesti jatkossa hyvinkin tutuiksi tulevat erätoverit olivat mahtavia. En epäillyt näiden päivien jälkeen yhtään, etteikö tällä porukalla olisi riemukkaita hetkiä ja etteikö tukea löytyisi mahdollisissa ylämäissä ja kompastuskivissä.

Toisella viikolla olikin sitten yrittäjyyttä ja tuotteistamista oikein olan takaa. Tähän päälle vielä taas paljon uusia ihmisiä. Tämä johtuu siitä, että Eräkarkussa opiskelee paljon eri aikaan aloittaneita. Siellä alkaa kaksi kurssia vuodessa ja osa opiskelee työn ohella niin jengi vaihtelee jokseenkin paljon, eikä mitään tiettyä samaa porukkaa ole olemassakaan. Viikko piti sisällään kaiken maailman muku, kiku, lv jne lyhenteitä ja aiheesta toiseen poukkoiltiin välillä vähän liikaakin ja jossain vaiheessa huomasi olevansa enemmän hukassa kuin oli ollut tuntia aiemmin. Mutta kyllä sieltä paljon oppiakin tuli ja hyviä käytännön vinkkejä kokeneelta konkari kouluttajalta. En nyt silti ensimmäisenä ryntää yritystä perustamaan. 😀

Kolmas viikko alkoi hygieniapassin suorittamisella ja jatkui seuraavana päivänä Matkailualan Turvallisuuspassin (MATUPA) suorittamisella. Tähän mennessä koulu on ollut siis yhtä luokassa istumista ja paljon teoriaa. Mutta siihen tulisi muutos kun loppuviikon ohjelma oli suunnitella ja toteuttaa vaihto-oppilaille illanvietto jossa he pääsisivät tutustumaan Suomalaiseen luontoon ja kulttuuriin sen ympärillä.

Päästiin siis vihdoin itse asiaan ja ULOS! Tämähän kävi meille hienosti. Ensin kuitenkin piti tehdä tehtävien jako. Ensin valittiin johtajat projektille. Ensimmäinen valinta oli selkeä, koska erätoveri Päivi oli asunut vuoden Australiassa, josta valtaosa näistä vaihto-oppilaista on kotoisin. Loput olivat Etelä-Afrikasta ja Uudesta Seelannista. Toinen valinta ei sitten ollutkaan niin selkeä, koska opettaja halusi Päiville pariksi miehen ja halukkaita ei tahtonut löytyä, joten minä poika päätin nostaa käteni ja ottaa roolin vastaan. Noin sekunti sen jälkeen se iski, KAUHU! Mitä jos saankin vaan vihamiehiä? Aikaisemmat kokemukset ovat opettaneet, että johtajan rooli on HYVIN vaikea ihan sen takia, että monesti löytyy joku kenet onnistuu tahattomasti suututtamaan tai muuta vastaavaa ja se pilaa kyllä sitten fiiliksen ihan totaalisesti.

Siitä sitten roolia haltuun ja kirjaamaan ylös kaikki muut tehtävät mitä kenellekkin valikoitui. Kuka vastasi mistäkin ja erityisesti mistä MINÄ olisin vastuussa. Se ei ollutkaan pieni lista. Toki se helpotti paljon kun pystyi jo lyhyen tuntemisen jälkeen luottamaan erätovereihin kuin kallioon.

Keskiviikko oli käytännössä kokonaan rastien ja tietysti kokonaisuuden suunnittelua ja valmistelua. Omalta osaltani päivä oli pitkä ja unet jäivät nolliin seuraavana yönä.

Torstaina sitten aamusta ensin käymään olemassa olevia varusteita ja tarvikkeita läpi, jonka jälkeen hetkeksi sisälle lyömään päät yhteen ja kukin askareihinsa. Rasteille sisältyi mm. loimulohta, metsään tutustumista, varustetietoutta, sekä vaihto-oppilaat pääsivät itse paistamaan lettuja ja makkaraa. Tottakai myös nokipannukahvia oli tarjolla ja kävi hyvin kaupaksi. Lohi oli menestys ja metsässä mukavan rauhallista 🙂 Oma hommani oli siis yhdessä Päivin kanssa katsoa, että hommat hoituu ja aikataulussa pysytään. Niin ja tietysti ns. alku ja loppu-show 😀

En tosiaan ollut nukkunut lainkaan edellisenä yönä ja pää kävi todella kierroksilla. Olin hyvin epävarma itsestäni ja suoraan sanottuna olin ollut kauhuissani siitä asti kun pestiin lupauduin. Se mistä olin puolestaan itsevarma oli se, että jos ja kun tulee asioita mitkä pitää hoitaa niin osaan ja pystyn ne hoitamaan. Ja tulihan niitä. Askelmittari näytti päivän päätteeksi melkein 19000 ja olo oli kyllä kaikkensa antanut. illalla ei uni tullut millään vaikka sitä edelsi saunominen ja erätovereiden kanssa rentoutuminen rankan päivän päätteeksi.

Perjantaina sitten huoltohommia ja paikat kuntoon. Käytiin myös koko projekti läpi. Hyvin meni. Aikataulussa pysyttiin ja kaikki meni hienosti. HUH! Se helpotuksen tunne kun tajusin, että ilmeisesti en suututtanut ketään. Ja ihan rehellisesti se oli suurin pelkoni, että mokaan itseni jollain tavalla. Mutta kyllä mulla on paljon opittavaa. Pelastukseni ehdottomasti oli Päivi, joka osoitti kyllä olevansa erittäin hyvä johtaja ja sainkin hänestä ammennettua mallia mahdollisia tulevia koitoksia varten.

Nyt lauantaina hyvin nukutun yön jälkeen kun kirjoitan tätä ja mietin viime viikkoa niin kaikesta jännityksestä ja kauhusta huolimatta koen, että rikastuin taas hyvin paljon. Tapasin mitä mahtavampia vaihto-oppilaita toiselta puolelta maapalloa ja sain olla mukana järjestämässä heille illan, jonka moni heistä varmasti muistaa vielä pitkään. Niin kuin moni meistä erätovereistakin. Siinä kun illan päätteeksi kuultiin ajatuksia ja fiiliksiä mitä itse kullekkin oli jäänyt illasta niin kyllä oli kertakaikkiaan mahtava fiilis kun kuuli kuinka oppilaat olivat oikeasti nauttineet illasta meidän kanssa ja esimerkiksi lohi ei mennyt vatsaan vaan sydämeen ❤ tämä karisti kaiken sen negatiivisen mikä oli aika ajoin pyörinyt mielessä ja mielen valtasi kokonaisvaltainen onnellisuuden tunne. Ei sellaista koe kovin usein ja se tekee kaikesta sen arvoista.

Näillä eväillä kohti seuraavaa viikkoa ja silloin vuorossa onkin talviretkeily-asiaa ja hiihtovaelluksen suunnittelua.

Ruokien kuivausta, varusteiden pakkailua, reittiin tutustumista jne.

Jaa tämä:

Jaa tämä:

Jaa tämä:

Jaa tämä: