Ajatus eräoppaaksi kouluttautumisesta on hautunut päässä muutaman vuoden, mutta jäänyt ajatuksen tasolle, kunnes kaikki muuttui viime vuoden elokuussa.

Palataanpa ensin ajassa taaksepäin, mistä harrastus oikeastaan alkoi. Olen ollut enemmän ja vähemmän aktiivinen kalastaja pienestä pojasta lähtien ja se onkin vienyt hyvin paljon luonnon helmaan niin vesillä veneillen kuin rantoja koluten kumisaappaat jalassa. Oli vuosi 2012 ja kaverini Toni heitti ilmaan ajatuksen vaelluksesta Haltille. No mutta mikä jottei!

Siitä sitten haalimaan rinkkaa, makuupussia jne varusteita ja kun mitään oikeastaan ei ollut niin hankittavaa riitti. Jossain vaiheessa taas yksien suunnittelukahvien äärellä tuli ajatus kumiveneellä seikailemisesta ja reissun luonne muuttuikin radikaalisti ja vaelluksen sijaan lähdettiin kumiveneillen Lappiin jokia laskemaan. Tämä reissu sai minut rakastumaan Lappiin.

Vuosien varrella on sittemmin tullut tehtyä about 15-20 lyhyempää ja pidempää reissua Lappiin erilaisissa merkeissä. Kalastus on kuitenkin ollut yhdistävä tekijä lähes kaikilla reissuilla. On vedetty päivätolkulla uistinta Inarinjärvellä saamatta yhtäkään mitallista taimenta, heitelty tuhansia heittoja jokien ja järvien rannoilta ja mikä tärkeintä, nautittu jokaisesta hetkestä luonnossa. Voi olla, että jossain vaiheessa näistäkin reissuista kirjoittelen enemmän, mutta katsotaan sitä myöhemmin.

Siinä vuosien varrella alkoi mielessä yhä vahvemmin nousemaan ajatus, että olisiko minusta eräoppaaksi? Annoin kuitenkin ajatuksen vain muhia päässä tai oikeastaan siirsin sitä sivuun millon milläkin tekosyyllä.

2019 Elokuun viides päivä lähdettiin kaverini Mikon ja hänen kaverinsa Tarmon kanssa ajelemaan pohjoiseen. Matkasuunnitelmaan kuului alkuun muutama päivä Lofooteilla, josta matka jatkuisi Senjan saarelle Seglaa valloittamaan ja sieltä vielä käsivarteen ja Enontekiön erämaa-alueella sijaitsevalle Ailakkajärvelle, jonka rannalla olevassa autiotuvassa viettäisimme muutaman päivän kalastaen ja erämaan kauneudesta nauttien. Mahtava lähes kahden viikon reissu oli siis luvassa ja sitä se olikin. Nähtiin todella upeita Norjan maisemia vuonoineen ja muunmuassa syötiin erittäin hyvää kalaa kun sattui jo ensimmäisenä iltana Lofooteilla ollessa makrilli ottamaan vieheeseen. En ollut makrillia ennen saanut ja oli siis uusi tuttavuus, mutta olihan kertakaikkiaan hyvää kalaa! Kevyt suolaus ja pannulle. Aivan mahtavaa!

Tämä reissu muuttikin sitten kaiken. Tai ei ehkä varsinaisesti itse reissu, mutta sieltä palaaminen karuun arkeen. Olin silloin päivätöissä AV-asentajana ja arkeani oli joka aamuinen ensin Vantaalle ajelu aamulla ja sieltä sitten työmaalle, jotka pääsääntöisesti sijaitsivat Helsingin keskustassa. Voi sanoa, etten ollut tyytyväinen tähän oravanpyörässä pyörimiseen. Maanantai aamuna töihin ja heti Helsingin keskustaan etsimään parkkipaikkaa. Ahdistus oli tässä vaiheessa käsin kosketeltava ja päätös syntyi sillä hetkellä. Puhelin käteen ja etsimään koulutuksia. Sellainen löytyikin, tai oikeastaan kaksi. Toinen olisi sijainnut Inarissa ja sehän kuulosti alkuun ihan mun paikalta. Autenttinen ympäristö mihin lähteä opiskelemaan. Sinne laitoinkin hakemuksen siltä istumalta, koska haku oli jo auki. Toinen oli sitten Sastamalassa sijaitseva Eräkarkku (Karkun Evankelinen Opisto) johon haku ei ollut auki vielä, mutta se houkutteli paljon, koska kurssi alkaisi jo Tammikuussa. Sivuilla ilmoitettiin, että haku aukeaa kuun vaihteessa ja päivät olivatkin yhtä odotusta, sekä sivun päivitystä, jotta joko pääsisi hakemusta täyttelemään.

Kuun vaihteen jälkeen vihdoin molempiin paikkoihin hakemukset sisällä ja pian tulikin kutsut haastatteluihin. Ensin ajelin Sastamalaan ja löysin mitä mahtavimmilla puitteilla varustetun oppilaitoksen, joka kyllä säväytti heti. Reippaasti sisään ja haastateltavaksi…

En oikein tykkää haastatteluista, koska ne ovat monesti ahdistavia ja käsien hikoilu on jotain käsittämätöntä. Vastaanotto sisällä oli kuitenkin jo niin rento ja lämmin, että itsekkin rentouduin ja käytiin asiat läpi. Sain heti haastattelussa tiedon, että saan opiskelupaikan. Se oli jokseenkin hämmentävää ja aiheutti paljon pohdintaa, koska olinhan vielä seuraavalla viikolla menossa Inariin haastatteluun. Reilun viikon päästä sitten ajelin Inariin haastateltavaksi ja sain mielenrauhan. Inarin koulutus erosi melko paljon Eräkarkun meiningistä ja päätös oli helppo. Maksoin varausmaksun ja näin ollen otin paikan vastaan ja tajusin samalla, että nyt se oikeasti tapahtuu…jään Tammikuun alussa vuodeksi opintovapaalle ja lähden kokoaikaiseksi opiskelijaksi Eräkarkkuun ja minusta tulisi eräopas. Miten voikin jokin samaan aikaan saada niin vahvan onnellisuuden tunteen, mutta samaan aikaan olin epävarmempi itsestäni kuin koskaan.